perjantai 30. marraskuuta 2018

Minuus

Sinistä vettä valuu viemäriin
vanha minä sen mukana
Jokainen kerta on kuin uudelleensyntymä
ja joka kerta minusta tulee enemmän minä

En koskaan valita pahoista katseista
nauran vain, olen ylpeä
kuin olisin voittanut jotakin
Taistelun, ehkä jopa sodan

Sanotaan, että pitää kunnioittaa
Minusta se pitää ansaita
Jos ne voisivat, laittaisivat meidät häpeämään
nurkkaan, pimeisiin huoneisiin, jonnekin pois,
pois silmistä, pois mielestä, pois yhteiskunnasta

Mutta noidat eivät niiaa

maanantai 12. marraskuuta 2018

Yksi(n)

Epävarma tuo nainen
jonka peilissä on huuruhunnun alla
huulipunajälkiä, itserakkautta

Raivon vapina ihon alla
henkäykset peiliä vasten
kämmenistä jää paljas jälki

Luuli hän olevansa kirottu
alusta asti
Eikä kukaan vaivaantunut kertomaan
mitään muuta

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Kevätsade

Kerran tanssi sade kevätjäällä
Vieras oli se vesi joka kantoi,
hukkuvani kai pelkäsin kun jää lauloi,
pelkäsin syvää vettä jo silloin

Sateen villi tanssi sai mykistymään
enkä enää muistanut kuvailla
vaikka kerrankin ihan luvalla
saisin ikuiseksi hetken muuttaa

Muutaman kuvan painoin mieleeni,
mutta täytyi pyytää sadetta lopettamaan
Käsittämään kauneutta kyennyt en varmaan
Liian kirkas valo kävi silmiin

Niin tanssi sade kevätjäällä
vain jään laulu musiikkinaan
Ja minä siinä hetkessä olevinaan
olin elossa vaikken muistanut hengittää

perjantai 14. syyskuuta 2018

Hiljainen talo

Tämän olen jo kertaalleen julkaissut toisessa blogissani, mutta asiaa tarkemmin mietittyäni haluan julkaista tämän täälläkin. Jotenkin luulen, että tällä blogilla on eniten lukijoita omista blogeistani.

Hiljainen talo on siis vartissa syntynyt synkkä tarina, ehkä hieman runovaikutteinen sellainen ja se on puhekielellä kirjoitettu. Tämä ei siis kuvasta oikeaa elämää, vaan on lähinnä sellainen mielen synkkyyksistä noussut ajatustenvirtatarina. Kirjoitin tämän siis jo joskus aikoja sitten, eli noin viime joulun aikaan. Jotenkin olen tästä ylpeä, sillä siinä on monia hyviä oivalluksia.





Sun sormet tuoksuu tupakalta
emmä muuten sitä huomaisi
mut kun sä pidät sun kättä siinä mun suun päällä
niin en osaa keskittyä mihikään muuhun
Sun ääni on pehmeä kun sä muriset mulle
Sanot, että nyt turpa kiinni narttu
Ehkä mä vaan kuvittelen sen pehmeyden,
sillä sanoissa mitä sä käytät ei oo mitään pehmeetä
Ei tässä suhteessa muuta pehmeetä ole ku se tyyny,
jolla tukehdutat mut vielä joku yö
kun et kestä mun itkua jonka yritän jotenki piilottaa
Kai mä itken vaan koska musta ei enää ikinä tuu laulajaa
sä kun potkaisit mua kurkkuun sillon kun mä makasin lattialla
Emmä enää muista ees miks mä siinä makasin, sun tielläs
Mä en osaa muuta kun olla tiellä,
Siis oikeesti, kun miettii miten kauan säkin olet mua kattonu,
ei voi ku ihmetellä miten sä oot kestäny näinki pitkään tappamatta ketään

Mutta nyt mä tajuan
Sä olet tappamassa mua

Tajuun sen vähän turhan myöhään, kaikki pakotiet mä oon jo menettäny
Emmä enää voi vaan ottaa toppatakkia mukaan ja juosta ulos ovesta
en vaan voi, eihän mulla oo paikkaa minne mennä
koska me asutaan maalla, eikä naapuriin pääse jalan millään
ku sä et taaskaan tehnyt lumitöitä ja lunta on varmaan metri
Autoki vaan ruostuu tuolla lumikasan alla
Mä yritän miettiä, millä me selvittiin koko talvi tähän asti
mut en muista päivää, jollon ois ollu ruokana muuta ku perunaa
Se ku säilyy kellarissa ihan hyvin, mitä ny hiiret käy vähän niitä nakertaa

Niinku ne käy mun ruumistaki syömässä kunhan sä saat tän likasen työn hoidettua
Eihän hautaa saa ny kaivettua ku luntaki on metri,
eikä ruumista voi lumihankeenkaan piilottaa
lumeen jää aina jälki jos siihen koskee
Emmä oikeesti usko, et kukaan tulis mitään paikkoja tarkistelee vaikka mä nyt kuolen
me kun ollaan niin erakoiduttu tähän pikkuseen torppaan
varmaan naapuritki luulee et ei tääl ketään asu kun valoja ei saa illalla pitää päällä
Mut musta se on vaan romanttista et ollaan kynttilänvalossa
tosin ne kynttilät tais loppua jo viikko sitten
ja nyt me vaan ollaan pimeessä
ja sun käsi on mun suun päällä
ja mä en enää tappele vastaan
vaikka siirrät sun kättä niin
että se peittää nenänkin
eihän musta kuitenkaan
laulajaa tule enää
enkä mä
oikeesti
rakasta
sua

maanantai 10. syyskuuta 2018

Mukanani

Kellot tikittää eri tahtiin
kai viestien jotakin muinaista
En saa siitä tolkkua
joten ostan vain uuden kahvin
Tänään minä kuljen toisen kanssa
vaikkei toista näekään
Tänään en katso taakseni peläten
vaan suoraselkäisenä kohtaan tulevan

Laukku painaa olkapäähän rannun
Reidessä mustelma jonka syytä en tiedä
Hengästyneenä saavun paikalle liian ajoissa
Lukitsen kanssani kulkijan päiväksi pois
Tänään en halua oudon leimaa otsaani
sillä yksin puhumisesta sen tietääkseni saa
Tänään kaipaan vieressä kulkijaa
kunnes illalla hänen sallin kulkea kanssani kotiin

Öisin puhun unissani kulkijalle
Se vain hymyilee ja silittää hiuksiani
Puhun kuin tämä olisi viimeinen kerta kun näen sen
Ihan kuin aamu veisi sen mukanaan
Ja tänään niin kävikin
Enkä enää kuule askeleita vieressäni
Tänään kaipaan muutosta elämääni
Muotokuvaa jonka ääriviivat ovat terävät