perjantai 14. syyskuuta 2018

Hiljainen talo

Tämän olen jo kertaalleen julkaissut toisessa blogissani, mutta asiaa tarkemmin mietittyäni haluan julkaista tämän täälläkin. Jotenkin luulen, että tällä blogilla on eniten lukijoita omista blogeistani.

Hiljainen talo on siis vartissa syntynyt synkkä tarina, ehkä hieman runovaikutteinen sellainen ja se on puhekielellä kirjoitettu. Tämä ei siis kuvasta oikeaa elämää, vaan on lähinnä sellainen mielen synkkyyksistä noussut ajatustenvirtatarina. Kirjoitin tämän siis jo joskus aikoja sitten, eli noin viime joulun aikaan. Jotenkin olen tästä ylpeä, sillä siinä on monia hyviä oivalluksia.





Sun sormet tuoksuu tupakalta
emmä muuten sitä huomaisi
mut kun sä pidät sun kättä siinä mun suun päällä
niin en osaa keskittyä mihikään muuhun
Sun ääni on pehmeä kun sä muriset mulle
Sanot, että nyt turpa kiinni narttu
Ehkä mä vaan kuvittelen sen pehmeyden,
sillä sanoissa mitä sä käytät ei oo mitään pehmeetä
Ei tässä suhteessa muuta pehmeetä ole ku se tyyny,
jolla tukehdutat mut vielä joku yö
kun et kestä mun itkua jonka yritän jotenki piilottaa
Kai mä itken vaan koska musta ei enää ikinä tuu laulajaa
sä kun potkaisit mua kurkkuun sillon kun mä makasin lattialla
Emmä enää muista ees miks mä siinä makasin, sun tielläs
Mä en osaa muuta kun olla tiellä,
Siis oikeesti, kun miettii miten kauan säkin olet mua kattonu,
ei voi ku ihmetellä miten sä oot kestäny näinki pitkään tappamatta ketään

Mutta nyt mä tajuan
Sä olet tappamassa mua

Tajuun sen vähän turhan myöhään, kaikki pakotiet mä oon jo menettäny
Emmä enää voi vaan ottaa toppatakkia mukaan ja juosta ulos ovesta
en vaan voi, eihän mulla oo paikkaa minne mennä
koska me asutaan maalla, eikä naapuriin pääse jalan millään
ku sä et taaskaan tehnyt lumitöitä ja lunta on varmaan metri
Autoki vaan ruostuu tuolla lumikasan alla
Mä yritän miettiä, millä me selvittiin koko talvi tähän asti
mut en muista päivää, jollon ois ollu ruokana muuta ku perunaa
Se ku säilyy kellarissa ihan hyvin, mitä ny hiiret käy vähän niitä nakertaa

Niinku ne käy mun ruumistaki syömässä kunhan sä saat tän likasen työn hoidettua
Eihän hautaa saa ny kaivettua ku luntaki on metri,
eikä ruumista voi lumihankeenkaan piilottaa
lumeen jää aina jälki jos siihen koskee
Emmä oikeesti usko, et kukaan tulis mitään paikkoja tarkistelee vaikka mä nyt kuolen
me kun ollaan niin erakoiduttu tähän pikkuseen torppaan
varmaan naapuritki luulee et ei tääl ketään asu kun valoja ei saa illalla pitää päällä
Mut musta se on vaan romanttista et ollaan kynttilänvalossa
tosin ne kynttilät tais loppua jo viikko sitten
ja nyt me vaan ollaan pimeessä
ja sun käsi on mun suun päällä
ja mä en enää tappele vastaan
vaikka siirrät sun kättä niin
että se peittää nenänkin
eihän musta kuitenkaan
laulajaa tule enää
enkä mä
oikeesti
rakasta
sua

maanantai 10. syyskuuta 2018

Mukanani

Kellot tikittää eri tahtiin
kai viestien jotakin muinaista
En saa siitä tolkkua
joten ostan vain uuden kahvin
Tänään minä kuljen toisen kanssa
vaikkei toista näekään
Tänään en katso taakseni peläten
vaan suoraselkäisenä kohtaan tulevan

Laukku painaa olkapäähän rannun
Reidessä mustelma jonka syytä en tiedä
Hengästyneenä saavun paikalle liian ajoissa
Lukitsen kanssani kulkijan päiväksi pois
Tänään en halua oudon leimaa otsaani
sillä yksin puhumisesta sen tietääkseni saa
Tänään kaipaan vieressä kulkijaa
kunnes illalla hänen sallin kulkea kanssani kotiin

Öisin puhun unissani kulkijalle
Se vain hymyilee ja silittää hiuksiani
Puhun kuin tämä olisi viimeinen kerta kun näen sen
Ihan kuin aamu veisi sen mukanaan
Ja tänään niin kävikin
Enkä enää kuule askeleita vieressäni
Tänään kaipaan muutosta elämääni
Muotokuvaa jonka ääriviivat ovat terävät

torstai 12. heinäkuuta 2018

Kiusantekijä

Kukat kuihtuvat ruukuissaan
Taivaanrannasta nousee savua
En vain osaa lopettaa huokailua
kun kohtaan maailman raivon voimalla
Savu häviää avaruuteen
Taivaanranta maalautuu mustaksi
Huokaukset pehmentävät raivon pahinta terää
ja kukat istutan taloyhtiön pihaan
Ihan vain naapurin muorin kiusaksi

torstai 28. kesäkuuta 2018

Pikkuinen

Mitä tehdä nyt, kun silmistäsi valo on sammunut?
En osaa olla, en osaa nukkua, en voi
En vain voi
Et vain voi tehdä minulle näin
Jättää tällä tapaa, niin äkkiä
Nyt toivon, että kesä kääntyisi jo syksyksi
Tuntuisi sopivammalta surra sateessa
joka pauhaa vasten ikkunalasia kuin huuto
Itkuiset sanat jäivät viimeisiksi sinulle
”Minä tarvitsen sinua vielä”
Mutta sinä et jäänyt

torstai 14. kesäkuuta 2018

Villimpi

Niin me katosimme kesään
niin nuorina, villi tuuli leikkien hiuksissa
Vihreys sai suloisesti juopumaan
sinun hiuksiisi tarttui sen tuoksu
Oli kuin talvi ei enää koskaan koskettaisi meitä
Tähtipölyä rantahiekassa
Vieraan hymyssä auringon valo
Tulen poltteessa poltimme pois kovan kuoren
jonka talvi takoi yllemme
Mutta ei ole sellaista kesää, joka ei loppuisi