Pikkuinen

Mitä tehdä nyt, kun silmistäsi valo on sammunut?
En osaa olla, en osaa nukkua, en voi
En vain voi
Et vain voi tehdä minulle näin
Jättää tällä tapaa, niin äkkiä
Nyt toivon, että kesä kääntyisi jo syksyksi
Tuntuisi sopivammalta surra sateessa
joka pauhaa vasten ikkunalasia kuin huuto
Itkuiset sanat jäivät viimeisiksi sinulle
”Minä tarvitsen sinua vielä”
Mutta sinä et jäänyt

Villimpi

Niin me katosimme kesään
niin nuorina, villi tuuli leikkien hiuksissa
Vihreys sai suloisesti juopumaan
sinun hiuksiisi tarttui sen tuoksu
Oli kuin talvi ei enää koskaan koskettaisi meitä
Tähtipölyä rantahiekassa
Vieraan hymyssä auringon valo
Tulen poltteessa poltimme pois kovan kuoren
jonka talvi takoi yllemme
Mutta ei ole sellaista kesää, joka ei loppuisi

Vertaisesi

Olen rakastunut varjoon,

joka ei tule takaisin

Eikä se toivottu vieras oikeastaan olekaan

Olen ollut raatona lattialla

Olen ollut jumalattarena metsässä

Vuorovesi vei mukanaan liian helposti

eikä vesi edes ole vertaiseni

Vain veriveljen valalla merkityt puut tunnistan kaltaisikseni

Yhä suren menetettyjä vuosia

mutta silti huudan uusille ”Tervetuloa!”

Mitä teen nykyisin?

Eli koska tämä blogi on enemmän tai vähemmän kuollut, niin ajattelin kertoa, mitä teen nykyisin.
Suurimman osan ajastani olen käyttänyt kouluun. Opiskelut tältä lukukaudelta on nyt ohi, joten ensi syksynä minusta tuleekin sitten toisen vuoden korumuotoilijaopiskelija!

Koska en ole löytänyt kesätöitä, luultavasti keskityn kirjoittamiseen. Se tietää enemmän runoja, enemmän päivityksiä keskeneräisistä teksteistä ja muuta mukavaa!

Olen tässä viime aikoina kirjoitellut sen verran, että osallistuin pariin kirjoituskilpailuun. Niistä toivottavasti kuulen vielä, mutta se jää nähtäväksi. Ja ei se voitto ole tärkeintä, vaan se, että saa aikaiseksi jotakin.