Kahlittu

Katkeransuloinen pyyntö jäädä
minä olen tässä, älä pelkää
minä jään
Jos en tunne tuulta hiuksissani
miten voisin kaivata maailmaa?
Minä jään
luoksesi, vaikket ymmärrä luontoani
villiä, vapaata, jota ei voi kahlita
Minä jään
näiden neljän seinän sisään ja huudan
öisin luontoni hiljaiseksi
Älä siis pelkää
Minä jään

Ystävä

Hän on lähdössä
Hetkessä hän on poissa
Menossa pois tästä kaupungista
Tästä kuolevasta kylästä
Ravistelee kaiken sen antaman rakkauden
pois harteiltaan, pois mielestään

En osaa olla vihainen,
en surullinen
En vain osaa olla iloinenkaan
Sillä sen, jonka maailma saa
ei maailma anna enää takaisin
Maailma vei minun ystäväni
sisareni, vaikkei samaa verta koskaan oltukaan

Kuulin itsekin tuulen kutsun
Kuulin, mutta suljin ikkunani
Kumpi meistä on viisaampi?
Se joka jäi, vai se joka ei koskaan palannut?

Pieniä ajatuksia

1. Jumalat sisälläni
repikää minut kappaleiksi

2. Verta sekoittuneena veteen
ja he ovat tulossa tappamaan minut

3. Minun toiveeni ovat käytetty loppuun
ja tähdet kuolevat taivaalla

4. Huokauksina kuuluu kaipuu vapauteen,
mutta leikatut siivet eivät koskaan kanna

5. Sinunlaistasi tunnetta sai etsiä kauan,
huusin niin kauan, kunnes joku kuunteli

6. Menitpä minne tahansa
minä seuraan

7. En ole enää se sama ihminen joka olin kanssasi
nauruna kaikui meidän ilomme kerrostaloista

8. Olen tuntenut sinut kauemmin kuin olen elänyt
vaikka vasta nyt tiedän, kuka itse olen

9. En tiedä enää nimeäni
se pyyhittiin pois liitutaululta ja unohdin sen

10. Joka kerta mietin, miksi sinun täytyy mennä
pelkään aina, että tämä kerta on viimeinen, sillä jokin niistä on

0. Minne vie tämä yksinäinen tie?
Jotkut vaeltajat ovat hukassa vaikka tie olisi suora

//10 + 1 pientä ajatusta

Yksinäisyys

Kasvatan vain luita, jotka saan pitää
Kauneuden kaipuussa minut luotiin
haluttiin jotakin mikä muuttaisi maailmaa
niinpä minä synnyin maasta
mutta maa oli jäistä ja arpeutti sieluni
kun kiipesin maan pinnalle
läpi roudan, juurten lomasta,
sieltä minä synnyin
Opin itsekkääksi ja kulkutaudin lailla raivosin,
olin kateudesta tappava sairaus
En vain tajunnut ajoissa,
ettet sinä, aurinkoni,
koskaan todella kertonut kuka olet,
että tarinasi eivät koskaan kerro sinusta
Liian myöhään ymmärsin tähtien kaipaavan toisiaan,
siksi minut jätti toisten vuoksi tähtisumuni
Kuuni loistaa yhä taivaalla, mutta sen valo käy
päivä päivältä kylmemmäksi
Kaiken sen alla minä vanhenen, tulen vanhaksi
Yksinäinen noita palvomassa omia jumaliaan
Sillä en koskaan kasvattanut luita,
joita en saisi pitää
Enkä voinut ymmärtää, miksen saanut olla
se kaunein
Joksi minut tarkoitettiin
Etkä voi tappaa minua tavalla, jolla on merkitystä
Minun aurinkoni, minun tähtisumuni, minun kuuni
Veriveljen valalla merkityt puuni
Minun maani, minun juureni,
minun tahtoni